Villakoirat saavat aikaan mitä mielenkiintoisimpia huomioita lasten toimesta. Lenkillä kuultua (hihnan päässä siis Salli ja Iiris) "Hei tuolla menee veli ja pikkusisko!". Tuijotin varmaan aika epäuskoisen näköisenä loppulenkin Iiristä, harvemmin sitä on pojaksi luultu.

Useimmiten lapset kysyvät "miksi sillä on ponnari?!" tai "miksi sillä on korvakorut" (korvamuovit korvissa siis), niihin nyt on helppo vastata ("no sillä menee muuten tukka silmille / korvat suuhun"). Mutta äsken lenkillä yksi pikutyttö kysyi "miksi se haluaa istua?", siihen en kyllä keksinyt vastausta.


Naapurin pikkupoika kerran pihalla luennoi minulle, kun oltiin pentujen kanssa pihalla "koiraa pitää rakastaa, se tarvitsee rakkautta koko ikänsä".  Näytinköhän pentujen kanssa niin stressaantuneelta ja koiria vihaavalta?

Mutta osaavat sitä aikuisetkin: kerran kun narun päässä oli vaan Iiris, joka jostain syystä sillä kertaa päätti edetä kahdella tassulla eteenpäin pomppien. No vastaan tuli n. 5 v. poika, joka huusi jo kaukaa meidät nähdessään "hassu koira!" (aavistuksen hassua se onkin jos nelijalkainen otus ei halua kävellä kuin kahdella jalallaan). Äiti siihen "hyss se on ihan tavallinen koira, se on vaan hassun näköinen tuossa turkissa".  Että kiitos vaan :)


Mutta ehkä mun suosikki on kuitenkin tämä: Kerran taas aikana ennen Sallia oltiin Iiriksen kanssa pihalla. Vastaan tuli n. 4v pikkutyttö, joka huusi "äiti kato koira". Äiti siihen "ei se ole koira, se on puudeli".